Bepanthènin perhe se sitten on herkkänahkaista porukkaa. Tietystikään he eivät anna sen näkyä ulospäin, mutta mikäli heitä juuttuu tarkkailemaan hiukan pidempään, alkaa huolellisesti tehdyn pohjatyön päälle silatun krominvälkkeen alta paljastua korroosiota.
     Astelen pitkin luxus-asuinalueen leveähköä ja jopa pölytöntä kevyenliikenteenväylää pitkin ja saatan jo kaukaa erottaa Bepanthènin kartanotontin portin. Se on musta, massiivinen ja luotaantyöntävä, mutta kunnioitusta herättävällä tavalla. Noin kolme metriä korkea ja metrin paksuinen kivimuuri hidastaa asiatonta sunnuntaikävelyä alueelle ja tämä seikka jättää runsaasti liikkumavaraa Bepanthèneille, joiden sentään täytyy kiillottaa mainettaan symboloivaa pokaalia lähes joka hetki.
     Sadan metrin päässä portista häämöttää itse kartano. Se muistuttaa hieman yhdysvaltalaisten ystäviemme Valkoista taloa, ollen samanaikaisesti sekä juhlava, että mitäänsanomaton. Eli ehkä ei putkiaivoisen suunnittelema. Kuka muistaa kuka on suunnitellut Valkoisen Talon? Puutarha on tietystikin silkkaa hienostunutta juhlaa, eikä tässä kannata tuhlata kenenkään aikaa sellaisten kliseiden jankuttamiseen. Perheen kuudesta autosta haluaisin silti lausua pari sanaa. Mercedes Benz.
     Perhe käsittää "isän", "äidin", "pojan" sekä "tyttären" - ikäjärjestyksessä. Isän nimi on Benjamin Bepanthèn (The Third). Äiti on Beatrice Bepanthèn o.s. Rauschenschauffer. Poika on nykyaikaisesti Jonne ja tyttö on ikiaikaisesti Laura. Benjamin on pankkimiehiä, toimien jossain tärkeässä tehtävässä. Beatrice on kotirouva, mutta jos erehtyy käyttämään hänestä sitä sanaa julkisesti, tai hänen kuultensa, joutuu kohtaamaan helvetin tulet ja sen koettuaan pitäisi muka jatkaa normaalia elämää niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. No way Josè.
     Beatrice toimii tietystikin erilaisissa hyväntekeväisyystehtävissä ja sen tapaisissa, lähes päivittäistä kahvi- sekä teekutsuilua ja juorujenvaihtoa, sekä ennen kaikkea itsensä esittelyä, vaativien harrastusten parissa. Jonne opiskelee jotain kunnianhimoista ja Laura myös.
     He eivät ole juurikaan tekemisissä keskenään, sillä sellaiseen ei ole oikeastaan enää tarvetta. Kaikki heistä ovat sisäistäneet, kukin ikänsä mukaan, että kuuluvat parempaan kastiin ja se sotkee myös perheen sisäistä arvojärjestystä. Tästä ei kuitenkaan ole koitunut asianosaisille mitään haittaa, sillä parempaan kastiin kuuluville ei heidän käsityksensä mukaan koidu haittaa muutenkaan. Suunta on eteen päin eikä siinä ole sen kummempaa. Pelkkä "huomenta" aamupöydässä riittää pitkälle ja niin sen kuuluu ollakin, koska kaikki tapaavat toisensa seuraavan kerran saman päivän iltana, jos silloinkaan.            
     Taloudenhoitajat, puutarhurit, piiat, rengit sekä orjat pysyttelevät enimmäkseen näkymättömissä, koska muuten voi saada tappavan katseen joltain sattumankaupalla kohdalle osuneelta perheenjäseneltä, eikä ole mukavaa viettää loppupäivää pimeässä huoneessa, kylmä ja märkä rätti otsalla, hirvittävän päänsäryn kourissa. Sitä paitsi kyseinen ajanjakso vähennetään palkasta.
     Jo lapsesta alkaen Benjamin on opetettu etenemään hänen vanhempiensa valitsemalla tiellä. Hänet on hypnotisoitu kaikista läheisimpiensä toimesta, toteuttamaan materiaalirikasta mutta sisällöltään köyhää elämäntapaa. Sukupolvelta toiselle pyörinyt pyörä ei ole lakkaamassa pyörimästä ainakaan lähitulevaisuudessa. Aivan samankaltainen kohtalo on tapahtunut Beatricenkin kohdalla. Hänen sukunsa tosin on hyvin vanhaa ja kunnianarvoisaa saksalaista porvarissukua. Beatricen juuret ovat reilusti vanhemmat verrattuna kunnianarvoisaan mieheensä, mutta eliitti tekee joskus hassuja poikkeuksia, muuten aika vankkumattomissa maneereissaan, kun kyseessä on esimerkiksi sukupuoli. Heidän lapsensa ovat nyt täysi-ikäisyyden kynnyksellä ja heidänkin elämänsä tarkoitus on rohmuaminen. Tämä on vallitseva käsitys heidän ajatuksissaan ja se hallitsee heitä kokonaisvaltaisesti.    
     Kartanossa on tilaa ainakin 16 hengen asua. Kylpyhuoneita on liikaa ja makuuhuoneita myös. Suurinta osaa niistä ei tietystikään ole koskaan käytetty. Kuntosalia, uima-allasta, saunaa, elokuvateatteria ja viherhuonetta sen sijaan on. Viimeisen näistä ollessa tosin täysin riippuvainen johtavasta puutarhurista, tämän ollessa myös ainoa joka siellä koskaan käy. 120 neliön, kahden kylpyhuoneen ja kolmen makuuhoneen omakotitaloa Bepanthènit eivät pysty käsittämään. Itseasiassa he eivät ehkä edes kykene näkemään niin pientä esinettä.
     He eivät tiedä, keitä he ovat. He eivät ole juurikaan uhranneet aikaansa tuollaisen asian miettimiseen. Heillä on oikeastaan vain rahansa ja omaisuutensa ja suojamuurinsa, mutta rakenteeltaan he muistuttavat entisen leipurin wienerleipää - tyhjän päällä kuoret. Heille on turvallisinta pysytellä omiensa parissa sosiaalisen elämänsä puitteissa, koska muilta suunnilta on odotettavissa ikävyyksiä. Puhumattakaan tietysti siitä, että kanssakäyminen rahvaan kanssa on heidän arvolleen totaalisen sopimatonta.
     Tällä hetkellä Benjaminilla on työelämässään toteutumassa elämänsä kauppa. Hän tulee tienaamaan sen myötä ziljardeja, entisten jatkoksi. Hän on onnellinen mies. Beatrice on laatinut valmiiksi listan tavaroista, jotka hän aikoo ostaa miehensä tulevilla voitoilla. Hän on onnellinen nainen. Elinkorkojen myötä myöskään Jonnella ja Lauralla ei tule olemaan minkäänlaisia vaikeuksia taloudellisesti ja näin ollen huomisesta ei ole minkäänlaista huolta. He ovat onnellisia nuoria aikuisia.
     Ai mistäkö minä tämän kaiken tiedän..? No enhän minä tiedäkään, kun kehittelin tämän tarinan juuri.   
    
     Tosiasiassa heillä ei olisi minkäänlaista suojaa, jos heiltä otettaisiin kaikki ulospäin näkyvä pois. Vanhemmilla olisi yht´äkkiä tulonaan työmarkkinatuki, joka katkeaa pienimmästäkin tuulenhenkäyksestä sekä pikku kullanmuruilla opintoraha, joka ei riitä yhtään mihinkään. Heidät riisuttaisiin vertauksellisesti alastomaksi ja silloin pinnallisuuden kuori näyttäytyy kaikessa haureudessaan. Siitä näkyy läpi.
     En kadehdi heitä ollenkaan, vaikka tuuli onkin kohdallani useasti vastaista. He ovat avuttomia kovakuoriaisia selällään ja jopa minä voisin ojentaa heille auttavan käteni ja nostaa heidät ylös, koska olen tottuneempi kovakuoriainen. Olen sitä lajia, joka on oppinut pomppauttamaan itsensä ilmaan selkänsä kuorella, heittämään puhtaan voltin ilmassa ja laskeutumaan jaloilleen. Lähes jokainen minun tilanteessani oleva ihminen on.
    
     Pääsiäisen kunniaksi hatunnosto ja hurraahuuto jokaiselle, joka sinnittelee lujasti pärjäämisensä kanssa elämässään tänäkin päivänä.